tiistai 19. marraskuuta 2013

Rommi-kirsikkakakku

Lisää joulun tuoksua kotiin. Tätä rommi-kirsikkakakkua teen myös melkein joka vuosi tähän aikaan. Nämä menevät nyt pakastimeen odottamaan joulua tai toki ne otetaan käyttöön aiemminkin jos tarvetta on. Lähempänä joulua ei ole välttämättä aikaa leipoa näitä kakkuja, kun menee kaikki aika tilattujen piparkakkutalojen tekoon. Eli teen niitä nyt ja tein näitä samalla kertaa kaksin kappalein.


Rommi-kirsikkakakku


Ainakin tämä kakku on aikuiseen makuun. Kyllä se rommi siinä hieman maistuu, joten saattaa olla ettei kaikille lapsille maistu.
Reseptin olen kirjoittanut muistiin reseptivihkooni jostain kauan sitten - en yhtään muista mistä.
Tässä ohje :

200 g voita tai margariinia
2 1/2 dl sokeria
4 kananmunaa
50 g suklaata
15-20 säilykekirsikkaa
1 tl vanilliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl ohrakasta
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl rommia

1. Paloittele suklaa ja kirsikat.
2. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen joukkoon.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää kirsikat ja suklaa.
4. Lisää seos sekä rommi taikinaan.
5. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (1.8 l) ja paista 200 asteessa noin 1 tunnin ajan.

Tämä yllä oleva ohje on siis yhdelle kakulle. Kirsikoiden sijaan voi käyttää myös rusinoita. Ne kannattaa laittaa rommiin likoamaan/marinoitumaan noin kahdeksi tunniksi ja lisätä seos sellaisena taikinaan. 
Ohrakkaan tilalla voi käyttää perunajauhoja tai maissitärkkelystä.
Kirsikoita laitoin tuon 15 kpl (x2 tässä tapauksessa , kun tein kaksi kakkua kerralla ), mutta leikkuupinnasta päätellen siihen kyllä voisi laittaa tuon 20 kpl.
Tuoksuu hyvälle ja maistuukin - maistoin jo pienen palan :)


7 kommenttia:

  1. Ihanan jouluisia kakkuja! :) Hyvä idea muuten leipoa etukäteen jouluherkut pakkaseen, niin välttyy siltä viime hetken paniikilta. Jospas sitä itsekin vaikka tänä vuonna saisi aikaiseksi…

    VastaaPoista
  2. Minulle tämä maistuisi. Pidän rommista ja kirsikoista.:)

    VastaaPoista
  3. Kuin myös, rommi ja kirsikat maistuu :) Viime hetken paniikki yleensä tulee, joten hyvä on tosiaan pakastimessa olla jotain herkkuja valmiina.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana kuivakakun ohje, pitääpä kokeilla, kyllä tuo rommi saa hiukan maistuakin :) mukavaa loppuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköinen kakku! Itse teen myös kuivat kakut jo hyvissä ajoin tekeytymään, säilyvät oikein hyvin pari viikkoa viileässäkin ja maku vaan paranee.
    Tämä vaikuttaa vähintäänkin yhtä hyvältä kuin oma ikivanha pomminvarma reseptini. Otan ohjeen talteen ja kokeilen vaihteeksi jotain muuta, kiitos paljon :)

    VastaaPoista