keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Piparkakun makuinen rahkapiirakka

Minulla taitaa olla rahkapiirakkakausi meneillään.... taas yksi sellainen tehty. Tähän sain kimmokkeen, kun näin kaupassa Arlan piparkakun makuista rahkaa . Vielä sitä siis oli kaupoissa jäljellä ja pakko oli ostaa, koska ennen joulua oli tarkoitus siitä rahkasta tehdä jotain. Silloin se jäi pelkästään ajatuksen asteelle, oli niin paljon puuhaa piparkakkutalojen kanssa.

Piparkakun makuinen rahkapiirakka
Vielä siis yksi tällainen jouluun viittaava päivitys. Pari piparkakkua pääsi somisteeksi piirakkapalan kanssa. Piirakkapohjana ohjana käytin taas samaa hyväksi todettua spelttijauhoilla höystettyä pohjaa, samaa jota käytin aiemmissa piirakoissa, ananasrahkapiirakassa  ja sitruunarahkapiirakassa.
Tämän piparkakkurahkan kanssa sopi erinomaisesti yhteen tuo hieman pähkinäiseltä maistuva spelttijauho, nam!


piparkakun makuinen rahkapiirakka
Täyte oli siis muuten samanlainen, rahkana vain piparkakkurahka. Sokeria en laittanut edes puolta desiä, koska piparkakkurahkassa itsessään oli jo sokeria. Hieman lisäsin maustamatonta rahkaa joukkoon, koska Arlan purkissa oli 200 g rahkaa. Lisäsin maustamatonta rahkaa sen 50 g.

Kyllä vaan on rahkapiirakka hyvää, mutta ehkä nyt jätän niiden leipomisen vähäksi aikaa. Pääsiäisen aikaan voisi leipoa taas rahkasta jotain, nyt  suuntaan katseeni ja ajatukseni muihin leipomuksiin.
 

8 kommenttia:

  1. Voisin lusikoida tuota suuhuni aimo annoksen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Sitä tuli lusikoitua, se oli niin suussa sulavaa varsinkin kun oli vielä lämmintä.

      Poista
  2. Tällaiset rahkapiirakat on todella hyviä. Tuota piparkakkurahkaa on tullut kaupassa purkkeja hypisteltyä, muttei sitten kuitenkaan ole tullut ostettua. Joulun allakin mietein, että siitä olisi voinut tulla joku kiva hyydytetty kakku.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyydytettyä kakkua minäkin pohdin tästä silloin ennen joulua. Olis varmaan hyvää, kun tämä piirakkakin oli niin maistuvaista. Rahkapiirakoita on kiva tehdä, kun ne ovat niin nopeita valmistaa.

      Poista
  3. Tosi kivankuuloinen resepti! Vois itsekin koittaa, jos vain löydän vielä tuota piparirahkaa. Ja vaikka en löytäisikään, niin voisin testata jotain toista makurahkaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on varmaan hyvää millä vaan makurahkalla.

      Poista
  4. Rahkapiirakat ovat vaan niiin hyviä! Makurahkoja tulee harvemmin ostettua, mutta voisi vaihtelun vuoksi kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on hyviä! Yritän nyt välillä leipoa jotain muutakin vaikka miksei sitä silloin tällöin vois tällaisen rahkapiirakankin tekaista :)

      Poista