tiistai 25. helmikuuta 2014

Omenapiiraat

Muutama omena piti saada käytettyä johonkin ja löysinkin tällaisen pienten omenapiiraiden ohjeen Yhteishyvän "Ruoka"-liitteestä ( 04/2013). Niissä liitteissä on usein hyviä reseptejä, onneksi ne on tullut otettua talteen.

Omenapiiraat
Voi tämän varmaan isompaankin vuokaan tehdä. Minä tein tällaisiin 10 cm halkaisijoiltaan oleviin ja 7 cm korkeisiin vuokiin nämä piiraat.



Täytettä tuli ihanan paljon. Omenanlohkoja, sokeria, vettä ja vehnäjauhoja keitettiin 10 minuutin ajan kattilassa.
 


Voitelin vuoat ja sen jälkeen vuorasin ne taikinalla. Jauhojen avulla taikinan sai hyvin taputeltua vuokaan.
 


Sitten vaan täytettä piiraisiin ja taikinakansi päälle. Ja tässä koko resepti :

Omenapiiraat

Taikina:
125 g margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
Täyte:
5 omenaa
3/4 dl ruokokidesokeria
2 rkl vettä
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sitruunamehua
1/2 tl kanelia

1. Nypi kulhossa rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita muna joukkoon. Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin.
2. Kuori ja pilko omenat. Siirrä ne kattilaan sokerin ja vesitilkan kanssa. Sekoita joukkoon jauhot. Keitä noin 10 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes omenat ovat pehmenneet. Mausta sitruunamehulla ja kanelilla, anna jäähtyä.
3. Painele taikinaa vuokien pohjalle ja reunalle. Jaa omenaseos vuokiin.
4. Kauli lopputaikina levyksi ja painele esimerkiksi juomalasilla vuokien kokoisiksi levyiksi. Tee höyryreikä keskelle.Ppainele reunat tiukasti kiinni haarukalla.
5. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Tämän kokoisiin vuokiin tuo taikina riitti pohjille ja reunoille ( 4 kpl vuokia). Jouduin tekemään vähän lisää taikinaa kansilevyjä varten.  Kanelia olisi ehkä voinut olla hieman enemmänkin- jos yleensä pitää kanelin mausta. Minä pidän ja kaipasin ehkä vielä kanelisempaa makua.


Omenapiiras
Näiden kanssa olisi kyllä sopinut ihan täydellisesti vaniljajäätelö...tai vaikka vaniljakastike. Vaniljajäätelö oli ihan ensimmäinen mieliteko, kun maistoin tätä lämmintä omenapiirakkaa.
Seuraavalla kerralla tietää varata jäätelöä pakastimeen :)

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä ja kuulloista! Vaniljajäätelö ja lämmin omppuherkku on täydellinen pari. Multa löytyy pakkasesta aika läjä viime syksyistä omenasosetta. Siitähän voisi leipoa jotain hieman tämän tapaista. Mmm. Kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan pakko olla sitä jäätelöä ens kerralla...se kun jäi mieleen, niin tuntui koko ajan, että jotain tästä herkusta nyt puuttuu. Se jäätelö! Olispa mullakin omenasosetta pakastimessa...nam.

      Poista
    2. No niin. En pystynyt unohtamaan tätä ohjetta, vaan kaivoin omppusoseen pakkasesta ja aloin piirakantekopuuhiin. Ohje ja ajatus muuttui matkan varrella täysin erilaiseksi, mutta lopputulos oli oikein maittava. Ainut ongelma oli pohja. Tein pohjaksi hieman amerikkalaistyylisen muropohjan, mutta sen maku ei ollut paras mahdollinen. Pohja oli kypsänä todella rapea ja älyttömän helposti mureneva (melkein mureni kun sitä vain katsoi) eli juuri sellainen kuin halusinkin, mutta jokin siinä maussa mätti. Huomasin, että tässä sun ohjeessa on jauhoja paljon vähemmän, mutta tässä ei ole lainkaan sokeria. Millanen tämä pohja (ja kansi) oli maultaan? Entä millainen rakenne tässä oli? Rapea, mureneva?

      Poista
    3. Ei tuota pohjaa oikein murenevaksi voisi sanoa, mutta helppo sitä oli lusikalla syödä - ei siis mitenkään sitkeääkään. Maku sopi ainakin tähän hyvin, kun tuo täyte kuitenkin oli makeahkoa. Olis voimut olla liian makea kokonaisuus jos olis laittanut pohjaankin sokeria. Tosin ehkä siihen ripauksen voi laittaa jos tuntuu vieraalta ihan sokeriton taikina. paljon ei kannata laittaa mun mielestä.

      Poista
  2. Herkullisen näköistä omppupiirakkaa, omenat on ihania, kun niistä tulee oikein hillomaisia tuonne piiraan sisälle. Ja jätskin kanssa varmasti hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenat olivat tosiaan ihanan pehmeitä ja hillomaisia.

      Poista
  3. Ihana resepti! Oon niin omenapiirakkafani! Tätä pitää testata viikonloppuna perheelle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapiirakat ovat ihania. Muista ostaa myös jäätelöä :)

      Poista