sähköposti : titantupa@gmail.com






tiistai 15. huhtikuuta 2014

Vanhanajan rahka-pääsiäiskakku

Tällä nimellä tämä rahkakakku oli Birkkalan sivuilla. Mieli teki taas tehdä jotain spelttijauhoista, ne kun ovat niin hyviä. Ja koska pääsiäinen on ihan kohta, niin rahkaista leivonnaista halusin tehdä.
Tuo sana "vanhanajan" kuulosti mukavan perinteiseltä, joten sitä halusin kokeilla.

Päärynä-rahkakakku
Kyllä tällainen konstailematon perusrahkakakku on vaan niin hyvää! Ja spelttijauho tuo oman ripauksen kakussa oleviin makuihin, sellainen hennon pähkinäinen maku.

Päärynä-rahkakakku
100g voita
1dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
1 dl Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja
1½ dl Birkkalan ydin spelttijauhoja (tai vehnäjauhoja)       
Täyte:
2 purkkia maitorahkaa ( á 250 g)
2 dl kermaa
2-3 munaa
1-1½ dl sokeria      
 2 rkl appelsiinimehua
½ tl vanilliinisokeria
(rusinoita)
 Päälle:
Päärynöitä siivuina
sokeria
kanelia

1.Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet.
2.Voitele kakkuvuoka (n. 2 litran kokoinen). Laita vuoan pohjalle leivinpaperista leikatut paperisuikaleet ristikkäin kakkuvuoan pohjalle. Levitä taikina kakkuvuoan pohjalle ja lisäksi reunoille n. 3 cm:n korkeudelle. Laita vuoka kylmään siksi aikaa kun valmistat täytteen ja päällisen.
3.Pilko päärynät aivan ohuiksi siivuiksi . Sekoita täytteen aineet keskenään. Kaada täyteaineet kakkuvuokaan ja levitä rahkaseoksen pinnalle kauniisti päärynäsiivut.
4. Paista kakkua 175 asteessa uunin alaosassa noin 1 tunti. Ripottele kakun pinnalle hiukan sokeria ja kanelia kun kakku on ollut noin puoli tuntia uunissa.

Itse en laittanut tähän rusinoita, koska en pidä rusinoista muutenkuin ihan sinällään syötynä. Missään leivonnaisessa en tykkää niitä syödä.
Ihanaa kakkua, tuli kyllä lapsuus mieleen. Äidillä oli tapana tehdä rahkapiirakkaa juuri tällaisella perusreseptillä.


Päärynä-rahkakakku

 

12 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, varsinkin tuo täyte on niin mehevän ja herkullisen näköinen! Nam! :)

    VastaaPoista
  2. Oli tosiaan mehevää ja rahkaisaa, kun ei tullut rahkan lisäksi muutakuin kermaa. Tykkäsin tosi paljon.

    VastaaPoista
  3. Ihana resepti! Taidan tehdä tämmöisen omenasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii varmasti tosi hyvin omenankin kera :)

      Poista
  4. Ihanan näköistä kakkua, oikein mehevää, eikä tosiaan kaipaa rusinoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan ollut rusinoita vailla tämä kakku. Taidan joutua tekemään uuden pääsiäiseksi, kun kohta on kakku loppu :)

      Poista
  5. Oi että on herkullisen näköinen kakku. Täytekin näyttää niin runsaalta ja jo pelkkä katselu nostaa veden kielelle, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin tosi mehukasta, kun tuota täytettä oli kunnolla. Nam.

      Poista
  6. Nam, miten herkullisen näköistä! Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla! :)

    VastaaPoista
  7. Mielelläni ottaisin aimo palan tuosta ihanuudesta! :)

    VastaaPoista
  8. Nam ihanan näköistä! :) Käyppäs ilmoittamassa kakkusi Unelmakakku-kilpailuun niin voit päästä Pariisiin herkuttelemaan!
    http://www.raminkonditoria.fi/index.php/unelmakakku/

    VastaaPoista