lauantai 30. elokuuta 2014

Mustikkainen valkosuklaajuustokakku

Mustikoistakin pitää toki jotain tehdä tähän vuodenaikaan. Pitäisi mennä poimimaan niitä enemmänkin- vai lieköhän niiden aika jo ohi? Pitänee tarkistaa tilanne huomenna.
Löysin sellaisesta lehdestä kuin "Herkku leivonta" hyvältä kuulostavan juustokakku reseptin. Mustikka ja valkosuklaa sopivat hyvin yhteen joten tällainen juustokakku ei voi olla muuta kuin hyvää.
Mustikka-valkosuklaajuustokakku
 Tästä reseptistä tulee noin 16 leivosta. Maukkaita herkkuja!

Mustikka-valkosuklaajuustokakku

Pohja:
200 g digestivekeksejä murskattuna
70 g voita sulatettuna
Täyte:
180 g valkoista suklaata
500 g tuorejuustoa
0,75 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
1 rkl sitruunamehua
3,75 dl mustikoita

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Ota 26 x 16 cm vuoka ja laita siihen leivinpaperi niin että paperi yltää reilusti yli reunojen. Itse käytin suorakaiteen muotoista säädettävää reunavuokaa ja hyvin onnistui siinäkin.
2. Murskaa keksit muruiksi ja sekoita muruihin sulatettu voi. Painele vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
2. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Anna jäähtyä noin 15 minuuttia.
3. Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri pehmeäksi massaksi. Lisää munta yksitellen kevyesti sekoittaen. Lisää sitruunamehu ja lopuksi sulatettu suklaa.
4. Kaada täyte vuokaa ja tasoita pinta.
5. Soseuta mustikat ja tilkka vettä sauvasekoittimella sileäksi. Siivilöi sose.
6. Lusikoi mustikkasose tuorejuustomassan päälle. Tee tikulla tai veitsellä hieman kuvioita, jotta sose sekoittuu hieman massaan.
7. Paista uunin alatasolla 30 minuuttia.

Tämän juustokakun voi hyvin myös pakastaa peitettynä. Vo siis tehdä tämän etukäteen vaikka vierasvaraksi.
Kyllä vaan oli herkullista, mustikan ja valkosuklaan yhdistelmä ei pettänyt tälläkään kertaa.

Mustikka-valkosuklaajuustokakku




4 kommenttia: