sähköposti : titantupa@gmail.com






torstai 4. syyskuuta 2014

Pätkiskakku

Tämä pätkiskakku on pidemmän aikaa ollu "to do"-listalla ja viime viikonloppuna sen toteutin. Tein kaksi samanlaista kakkua kerralla, toinen kahvipöytään anopin vierailua varten ja toinen pakastimeen odottamaan seuraavia vieraita.
Tätä kakkua löytyy monista blogeista ja nyt sitten täältäkin.

Pätkiskakku
Kakusta tulee ihanan mehevä ja se säilyy yllättävän hyvin. Anopin vierailun jälkeen kakkua jäi eikä sitä tullut laitettua pakastimeen. Käärittiin se folioon ja pitkin seuraavaa viikkoa siitä tuli napsittua siivuja - oli edelleen mehevää eikä ollenkaan kuivunut.

PÄTKISKAKKU

4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3-4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita
2 dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
140 g pätkiksiä
3 kananmunaa

1. Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Sekoita paloitellut pätkikset sulatettuun rasvaan, ann myös pätkisten sulaa.
2. Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää myös kuivat aineet.
3. Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata.
4. Kaada vuokaan (noin 2 litraa) ja 175 asteessa noin 45 minuuttia.
5. Jäähdytä kakku ja kurruta sulatetulla suklaalla + koristele haluamallasi tavalla. Tai jätä vaikka ilman kuorrutusta, hyvää on niinkin!

Hyvää kakkua, jota teen kyllä toistekin!

10 kommenttia:

  1. Itse en erityisemmin pidä kuivakakuista, mutta tämä pätkiskakku on kyllä namia. Pätkis on hyvää ja tekee kakusta mukavan mehevän. Pitääpä taas jossain välissä tehdä tätä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä kuivakakut ovat nimensä mukaan vähän kuivia, mutta tämä pysyi mehevänä pitkään.

      Poista
  2. Meillä tämä on suurta herkkua! Ja ohje on niin helppo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpot ohjeet ovat myös mun mieleen, sellaiset nopeasti tehtävät herkut. Ja tämä tosiaan oli hyvää!

      Poista
  3. Mitä herkkuja täältä löytyykään. Pätkiskakun täytyy olla hyvää. Meillä tulossa yksivuotisjuhlat ja herkkuleivonta hyvin ajankohtaista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvää :) Sitä pitää tehdä toistekin, sen verran nopeasti se hupeni.

      Poista
  4. Oi miten ihana resepti! Vähä tulee nälkä ku oon ite kaurapuurodietillä pahan närästyksen takia! Jotain tämmöistä pitää kyl heti tehdä kun taas pystyy sokeria ja rasvaa syömään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, harmillista kun ei voi herkutella! Toivottavasti pian helpottaa.

      Poista