sähköposti : titantupa@gmail.com






lauantai 3. tammikuuta 2015

Piparkakun makuinen suklaakääretorttu

Jos joulusta jäi yli piparkakkuja eikä niitä jaksa enää syödä, niin ainakin muutaman saa menemään tällaiseen piparkakku-kääretorttuun.
Ei tähän mene kuin kolme, mutta oli ainakin hyvä syy testata tätä Yhteishyvän "ruokamaailma" liitteestä löytynyttä reseptiä. 


Piparkakun makuinen suklaakääretorttu

Hyvältä tämä maistui!

Piparkakun makuinen suklaakääretorttu

4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl ohratärkkelystä
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl valmista suklaakastiketta
3 piparkakkua

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon.Kääntele varoen tasaiseksi.
2. Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225 asteessa 7-8 minuuttia.
3. Kumoa torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä.
4. Sekoita tuorejuusto, suklaakastike ja piparinmurut keskenään. Levitä täyte jäähtyneelle levylle ja kääri tiukalle rullalle.
Anna rullan vetäytyä kylmässä muutaman tunnin ennen tarjoamista.

Meidän uunipelti on kooltaan 40 cm x 33 cm. Leikkasin valmiista torttulevystä molemmista reunoista noin 2 cm pois, koska näytti siltä, että täytettä on kokonaiseen levyyn liian vähän. 
Mielestäni tuli nyt sopivasti täytettä, kun ne palat on leikattu pois. Liian ohut täytekerros ei näytä kivalta.
Mukavan helppo ja nopea tehdä niinkuin kääretortut yleensä. Tässä ei täytettäkään tarvinnut sen kummemmin vatkata ,ainekset vaan keskenään sekaisin ja se oli siinä.
Hyvä vierasvara, ehtii tehdä tällaisen vaikka vieraat olisivat jo paikalla. 
Miksei tätä voisi muuhunkin vuodenaikaan tehdä kuin piparkakkujen aikaan, voihan täytteeseen murustella jotain muuta pikkuleipää. Pitänee joskus testata.


Piparkakku-suklaakääretorttu

Suklaakastiketta jäi, niin lorautettiin sitä kääretorttupalojen päälle  - nam.

3 kommenttia:

  1. Onpa hyvin onnistunut kääretorttu! Ihanan näköinen :)
    Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi! :)

    VastaaPoista
  2. Piparkakuista ja suklaasta ei koskaan saa tarpeekseen:) Hyvältä näyttää:)

    VastaaPoista
  3. Tosi nätisti kääriytynyt torttu! :) Ja tosi helpon ja herkullisen oloinen. Hmm. Muutama piparkakku löytyisikin vielä..

    VastaaPoista