perjantai 8. toukokuuta 2015

Gluteeniton leipä

Muutto suoritettu - mikä urakka! Jossain vaiheessa alkoi usko loppua kesken, kun sitä tavaraa riitti ja riitti. Paljon meni roskiin ja kierrätykseen, mutta silti tuntuu, että tavaraa on vielä liikaa. Ehkä vielä karsin niitä sitä mukaa kun saan laatikoita tyhjennettyä täällä uudessa kodissa. 
Nyt vaan innolla odottelen oman puutarhan anteja - raparperi kasvaa jo täyttä vauhtia. Mansikkamaa pitäisi huoltaa, jotta kesällä saisi oman maan mansikoita. Puuhaa riittää, mutta mukavaa puuhaa.

Kokeilin ihan tällaista nopeaa gluteenitonta leipää , jonka ohje on Finaxin karkea jauhoseos-laatikon kyljessä. 

Gluteeniton leipä
Tästä tuli oikein hyvää, jopa teini-ikäinen tyttäremme piti tästä. Ei ollut lainkaan kuivakkaa , kuten jostain syystä olin kuvitellut.

Gluteeniton vuokaleipä
25 g hiivaa
4 dl kädenlämpöistä vettä
25 g sulatettua margariinia tai 2 rkl öljyä
1,5 rkl siirappia
1 tl suolaa
450 g jauhoseosta ( noin 7 dl)

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
2. Lisää margariini / öljy, suola ja siirappi.
3. Lisää jauhoseos.
4. Vaivaa taikinaa koneessa noin 4 minuuttia. (Vaivasin ihan käsivatkaimella,taikinakoukuilla)
5. Kaada taikina voideltuun, suorakaiteen muotoiseen vuokaan, jonka tilavuus on noin 1,5 l.
6. Anna leivän kohota leivinliinan alla noin 35 minuuttia.
7. Paista 200 asteessa uunin alaosasaa noin 35 minuuttia.


2 kommenttia:

  1. Moikka. 😊 tiedätkö mistä löytäisi tummien gluteenittomien leipien ohje/ reseptit? 😊 saaristolaisleipää en halua tehdä vaan kokeilla jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Täällä http://glutenfriagodsaker.blogspot.com/ on paljon kaikenlaista gluteenitonta ja gluteenittomia leipiäkin monta sorttia. Olen ajatellut niitä kokeilla aina silloin tällöin, näyttävät kovin hyviltä!

      Poista