keskiviikko 31. elokuuta 2016

Mustikkainen tuorepuuro

Keskimmäinen tyttäremme, Ronja ,  on nyt meillä kotona muutaman päivän ennenkuin opinnot taas alkavat ja hän teki meille tuorepuuroa täksi aamuksi. Hän on tehnyt muutamia tuorepuuroja itselleen omassa kodissa jo aiemmin.
Meridian on jo jonkin aikaa pitänyt testata tuorepuuroa, mutta aina se on vaan jäänyt.
Kovin helppohan niitä on valmistaa, pitäisi vaan alkaa itsekin tehdä niitä. Plussaa on se, että ne tehdään edellisenä iltana valmiiksi. Aamukiireessä ei tarvitse valmistaa mitään, senkun ottaa lautasen jääkaapista ja syö. 

Mustikkapuuro
Tämä olikin yllättävän hyvää! Omaan annokseeni lisäsin vielä vähän mysliä, jossa oli mm. chian - ja kurpitsansiemeniä seassa. 

 Mustikkapuuro / 2 annosta

2 dl mustikoita
2 1/2 dl mantelimaitoa
ripaus kardemummaa
1 tl vaahterasiirappia tai muuta makeutusta ( ei välttämätön)
2 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl turkkilaista jogurttia

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi. Annostele lautasille, laita päälle muovikelmua. Laita yöksi jääkaappiin.
Lisää nestettä mikäli puuro on liian paksua. 

Tätä teemme toistekin! Ronja kertoi, että myös chiapuuro banaanin kera on hyvää. Sitäkin kai pitää testata. 
Kunpa näistä puuroista tulisi tapa. Pahoin pelkään, että vaan silloin tällöin näitä " muistaa , ehtii, viitsii" tehdä ja muulloin menee kahvi / voileipälinjalla. 
Yritystä ainakin on aloittaa aamut puurolla vastaisuudessakin! 



4 kommenttia:

  1. Houkuttelevan värinen ainakin on ja mustikan suurena ystävänä varmaan myös tykkäisin. :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa (ja näyttää) herkulliselta! Minä en ole koskaan vielä tehnyt tuorepuuroa, mutta ajatuksissa on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli kauan ajatuksissa ja sitten tytär toteutti ajatukset :D :D

      Poista