sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Omena-toscapiirakka

Viikonlopun kahvipöytään tein omena-toscapiirakkaa, jonka ohjeen löysin Marsipaaniunelmia blogista .
Toscapiirakka on hyvää, omenapiirakka on hyvää, joten kun nämä kaksi yhdistetään, niin ei voi olla tuloksena muuta kuin huippuhyvää! Niinkuin olikin.

Omena-toscapiirakka
Tämä oli mehevää ja niin suussa sulavan hyvää!  Tässä vielä resepti :

Omena-toscapiirakka 

Pohja:
6 kananmunaa
4 dl sokeria
200 g voisulaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 tl vaniljasokeria 


Toscakuorrutus:
200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl kuohukermaa
2-3 dl mantelilastuja
 

 1. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon voisula.
 2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Levitä taikina uunipellille.
 3. Raasta muutama omena karkeaksi raasteeksi ja levitä taikinan päälle. Halutessasi voit lisätä kanelia. 
4. Paista 200° n. 15 min.
5. Kuorrutusta varten laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä seosta sen aikaa kun piirakka paistuu uunissa. Levitä seos varovasti piirakan päälle ja paista 225° vielä n. 10 min.

Kuten Ritu sanoi blogissaan, niin tässä on runsaat ainekset, mutta kyllä vaan tulikin mehevä piirakka. Minä laitoin kuorrutukseen mantelilastuja, mantelirouhetta ja kaurahiutaleita, koska mantelilastuja ei ollut tarpeeksi. Ja hyvää oli. Teen kyllä toistekin ihan varmasti. 
Kanelia laitoin hieman omenraasteen päälle. 

4 kommenttia: