sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Espanjalainen paahtovanukas eli Flan

Espanjalaisen ateria jälkiruuaksi valikoitui paahtovanukas. Mielenkiintoinen jälkiruoka, koska tällaista meistä kukaan ei ollut aiemmin syönyt, saati sitten tehnyt.  Pannacottaa kyllä, mutta tämä paahtovanukas on eri asia kuin se. 
 


Paahtovanukas
 Paahtovanukas onnistui kieltämättä hyvin vaikka välillä tuli mieleen, että mitäköhän tästäkin tulee.  Paahtovanukas jälkiruokana taasen oli sellainen, jota ei varmaankaan tulisi ravintolassa tilattua. Se maistui lähinnä uunissa olleelta maidolta. Ja sitähän se onkin. Tuo karamellikastike antoi hieman makeutta ja makua sentään. 

PAAHTOVANUKAS, 8 annosta
  • 8 dl maitoa
  • 4 kananmunaa
  • 4 kananmunan keltuaista
  • suolaa
  • 4 rkl sokeria
  • 1 appelsiinin kuori raastettuna

Karamelli


  • 2 dl sokeria
  • 1 dl vettä 
1.  Kuumenna uuni 150-asteiseksi. Kiehauta maito ja anna jäähtyä. 
2. Valmista karamelli paistinpannulla. Kuumenna sokeria ja vettä kovalla lämmöllä noin 4 minuuttia, kunnes sokeri on kullanruskeaa. 
3. Jaa karamelli 8 pieneen uunivuokaan yksitellen. Kääntele vuokaa siten, että myös vuoan reunat peittyvät karamelliin.
4.  Vatkaa kananmunat, keltuaiset, suola, sokeri, appelsiinin kuoriraaste ja maito sekaisin. Kaada seos vuokiin.
5.  Nosta annosvuoat uunivuokaan, jossa on vähintään sentin verran vettä (vesihaude). Kypsennä vanukkaita uunin alaosassa noin 40 minuuttia tai kunnes ne ovat hyytyneet. Voit tarvittaessa kokeilla vanukkaiden kypsyyttä hammatikulla (kypsä flan ei tartu tikkuun).
5.  Anna vanukkaiden jäähtyä annosvuoissa jääkaapissa vähintään 2 tuntia ennen tarjoilua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti