tiistai 13. kesäkuuta 2017

Raparperimehu

Olimme siis viime viikonloppuna Röölässä Rymättylässä kesätapahtumassa myymässä leivonnaisia ynnä muuta. Aviomies teki muutaman pullollisen raparperimehua myyntiin ja ne menivätkin kaikki kaupaksi. 

Raparperimehu
Mehusta tuli kauniin väristä ja maku oli raikas. Annan sivujen ohjeen mukaan sitä voi juoda sellaisenaan tai lisätä siihen vettä tai kivennäisvettä. Itse lisäsin vettä joukkoon kun maistelimme mehua. Oli sen verran vahvan makuista ihan sellaisenaan. Tämä voisi olla erinomaisen hyvää vaikka  kesäisen boolin pohjana. 

RAPARPERIMEHU

1 kg tuoretta raparperia
2 l vettä
pala kanelitankoa
1/2 vaniljatanko
2 dl sokeria
noin yhden sitruunan mehu

1. Paloittele raparperit. Keitä paloja 10-15 minuuttia
kanelilla ja vaniljatangolla maustetussa vedessä. 
2. Siivilöi mehu. Mausta mehu sitruunalla ja sokerilla.
3. tarjoa jääkylmänä sellaisenaan tai vedellä / kivennäisvedellä laimennettuna. 

Raparperimehu
Meidän pihalla raparperit kukoistaa, joten ajattelimme tehdä tätä mehua ihan itsellekin . Sen verran hyvää tämä oli, oivallinen janojuoma!

 

6 kommenttia:

  1. Kiva kesäjuoma tai mökkituliainen. :)

    VastaaPoista
  2. Onpa herkullisen näköistä!
    Mun raparperini on aika surullinen näky.. Pitää kai kokeilla siirtää toiseen kohtaan, jos vika on paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä kannattaa vaihtaa paikkaa, josko se siitä innostuisi kasvanaan. Meidän pihan raparperi on edellisen omistajan jäljiltä ( iäkkäämpi pariskunta) ja ovat kyllä saaneet raparperit kukoistamaan. Joka vuosi ne kasvavat ihan villinä vaikka en ole tehnyt niille mitään , annan vaan kasvaa :)

      Poista
  3. Ihanaa Tita! Kiitos tästä - olen hakenut helppoa ja yksinkertaista mehuohjetta varsilleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva jos oli hyötyä :) Tämä oli tosi raikasta mehua.

      Poista