torstai 7. heinäkuuta 2022

Mariannen tiikerikakku

 Meillä oli kotona pussi marianne rouhetta ja mietin mihin sen käyttäisin. Mieleen tuli , että voisiko sitä käyttää esimerkiksi tiikerikakkuun. Googlettamalla sellaisia reseptejä löytyikin useita, mm. Valion sivuilta. 

Marianne - tiikerikakku 

Tiikerikakku on aina hyvää ja on kyllä tämäkin ! Uunissa rouhe suli ja tuossa kaakaoraidassa on ihana piparmintun ja suklaan maku. 

Laitan tähän alle vielä reseptin. 

Mariannen tiikerikakku 

200 g voita tai margariinia

2 1/2 dl sokeria ( laitoin 2 dl)

3 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl kermaviiliä (tai kermaa tms)

2 rkl kaakaojauhetta

1 dl marianne crush- rouhetta

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.

2. Yhdistä kuivat aineet keskenään.

3. Lisää kuivat aineet taikinaan vuorotellen kermaviilin kanssa. 

4. Ota 1/3 - osa taikinasta eri kulhoon. Sekoita siihen kaakaojauhe siivilän läpi ja myös Marianne crush- rouhe. 

5. Lusikoi puolet taikinasta korppujauhotettuun vuokaa. Lisää päälle tumma taikina, sekoita vähän haarukalla. Lisää loput vaaleasta taikinasta. 

6. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 55- 60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Paiston loppuvaiheessa peitä kakku tarvittaessa leivinpaperilla ettei pohja tummu liikaa. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. 

Mukavan makuinen   kakku, teen varmasti toistekin!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti