lauantai 15. maaliskuuta 2014

Salmiakki-sitruunajuustokakku

Salmiakkimixeri löytyi kaapista muiden leivontatarvikkeiden takaa, joten tuli mieleen jos sitä saisi käytettyä vaikka juustokakkuun. Googlettamaan ja Kakkumonsterin  blogista löytyi mukavalta kuulostava ohje. Otin Kakkumonsterin vinkistä vaarin ja tein hänen reseptillä salmiakkimousseen kaveriksi sitruunamousseen . Puolitin tuon Kakkumonsterin ohjeen, koska tähän tuli kaveriksi salmiakkitäyte. Oli tosiaankin hyvä yhdistelmä! Sitruunamoussee antoi kivaa raikkautta tähän.
Koristenauha on tehty tällä  Mavilen silikonimuotilla.

Salmiakki-sitruunajuustokakku
Minulla tuo salmiakkikerros jäi kyllä hieman liian "veteläksi". Laitoin siihen kyllä saman määrän liivatteita kuin ohjeessa mainittiin (vai temppuileeko muisti - ei olisi ihme sekään), mutta silti se jäi hieman tuollaiseksi valuvaksi. Reseptissä luki 4 liivatetta ja oletin, että ne ovat niitä kaupasta saatavia liivatteita (?) - sen takia laitoin tukusta ostamiani liivatteitä vähemmän, koska ne ovat isompia. Olisin kyllä voinut laittaa ainakin yhden liivatteen lisää. Seuraavalla kerralla tiedän senkin! Kakkumonsterin tekemän kakun koostumus näyttää ihan hyvältä.
Makuhan oli mitä mainioin ja tämä kun jäi kotikäyttöön, niin ei ulkonäöllä ollut sen suurempaa merkitystä.
Laitanpa tähän vielä reseptin. Siitä tosiaan kiitos Kakkumonsterille!

Salmiakki-sitruunajuustokakku

Pohja:
200 g kaurakeksejä
50 g voita
Salmiakkitäyte :
2 1/2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl salmiakkikastiketta = ohje alla
1 dl turkinpippurirouhetta
4 liivatelehteä
tilkka vettä
Sitruunamousseetäyte:
200 g sitruunatuorejuustoa
125 g maustamatonta tuorejuustoa
2 1/2 dl kermaa
n. 70 g valkosuklaata
1 - 1 1/2 rkl sokeria
3 liivatelehteä
Salmiakkikastike:
1 1 /2 dl salmiakkimixeriä
1/4 dl siirappia
3/4 rkl maizenaa

1. Murskaa keksit ja lisää voisula. Painele leivinpaperilla peitetyn irtopohjavuoan pohjalle. paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.
2. Sitruunamousseetäytettä varten laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
3. Sulata suklaa, laita sivuun jäähtymään hetkeksi.
4. Vaahdota kerma, lisää siihen tuorejuustot. Lisää hieman jäähtynyt suklaasula.
5. Kuumenna sitruunamehu ja sulata siihen liivatteet. Jäähdytä pari minuuttia ja lisää ohuenan nauhana seokseen.
6. Mausta sokerilla. Kaada vuokaan ja laita jääkaappiin salmiakkitäytteen teon ajaksi.

7. Salmiakkitäytettä varten tee ensin salmiakkikastike. Laita ainekset kattilaan ja kiehauta. Anna kiehua hiljalleen noin pari minuuttia. Sekoita vispilällä koko ajan. Laita kastike jäähtymään jääkaappiin.
8. Vatkaa kerma ja lisää siihen tuorejuusto. Lisää turkinpippurirouhe ja salmiakkikastike.
9. Sulata kylmässä vedessä lionneet liivatteet vesitilkkaan. Jäähdytä hetken ajan ja lisää sitten ohuena nauhana seokseen.
10. Kaada kakkuvuokaan sitruunatäytteen päälle ja laita jääkaappiin yön ajaksi.

Ja sitten koristelemaan ja herkuttelemaan! Salmiakin ystäville oikein hyvää kakkua. Jos tuota salmiakkimixeriä ei löydy mistään, niin voisihan tähän varmaan käyttää jotain valmiskastiketta - vai onkohan niitä salmiakin  makuisena? Onko kenties vai lakritsin makuista kastiketta? Tai sitten laittaa enemmän turkinpippurirouhetta. Tuo mixeristä tehty kastike maistui kyllä ihanan voimakkaalle salmiakille, se antoi hyvin makua kakkuun.



4 kommenttia:

  1. Sitruuna ja salmiakki ovat aivan ihana yhdistelmä! Tein joskus viime keväänä juustokakun samoilla mauilla ja hyvää oli! Tuosta Salmiakki mixeristä saa ihanaa kinuskia, se sopii tosi hyvin jäätelön kanssa syötäväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulikin mieleen salmiakkikastiketta maistaessa, että vois olla hyvää jäätelön kanssa :)

      Poista
  2. Hauskaa et testasit kakkua! =D Ens kerralla kokeilen itsekin lisäksi sitruunakerrosta. ;)
    Minulla muistaakseni salmiakkikerroksen koostumus oli juuri sopiva.. Käytin kaupan liivatelehtiä. Taisin tehdä salmiakkikastikkeesta aika kiinteän... Mut toki helpompaa on aina vain lisätä liivatetta. Pitää ensi kerralla kiinnittää huomiota kun tätä teen. =) Mistä tukusta olet ostanut elintarvikkeita? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän Kespron tukkua silloin tällöin. Siellä myytävät liivatteet ovat sellaisia pitkiä, vertasin kaupan vastaaviin ja ne tukun liivatteet ovat suurinpiirtein puolet isompia. Voipi olla, että syy oli salmiakkikastikkeessa....minun tekemä ei ollut kovin kiinteää. Muistan sen sitten ens kerralla :)

      Poista