tiistai 4. maaliskuuta 2014

Tryffelijuustokakku

Minulla on juustokakkujen kausi meneillään nyt. Siltä ainakin vaikuttaa - taas juustokakkua! Tämä tryffelijuustokakun ohje löytyi recept.nu sivuilta ja tämäkin resepti on pitkään ollut toteutettavien listalla.
Tällä kertaa tein kaksi pientä kakkua, vuoan pohja on 12 cm halkaisijaltaan. En viitsinyt tehdä isompaa , kun tuntuu , että koko ajan ollaan herkuttelemassa. Kohta pitää taas tehdä kakkua, kun aviomies täyttää vuosia. 

Tryffelijuustokakku
Seuraavalla kerralla teen tätä isomman kakun, koska oli sen verran hyvää!
Tässä maistui kivasti sitruuna ja kahvi. Raikas ja samalla täyteläinen maku. Laitan tähän reseptin 24-26 cm vuokaan. Itse puolitin määrät, kun tein kaksi pientä kakkua.

Tryffelijuustokakku

Pohja:
8 digestivekeksiä
50 g voita
1 rkl vaaleaa siirappia
Täyte:
1 rkl vahvaa kahvia
1 rkl sitruunamehua
20 g tummaa suklaata
1,5 dl sokeria
400 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
hiven pikakahvijauhetta (noin 1/2 - 1 tl)
4 liivatelehteä
Tryffeli:
180 g tummaa suklaata
3,5 dl vispikermaa
50 g voita
1 dl tomusokeria
0,5 tl vanilliinisokeria
Päälle:
Kaakaojauhetta

1. Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita keksien ja siirapin kanssa tasaiseksi.
2. Laita seos 24-26 cm vuoan pohjalle. Vuoraa vuoka ensin leivinpaperilla.
3. Sekoita täytettä varten kahvi ja sitruunamehu keskenään.
4. Rouhi suklaa ja sekoita sitruuna/kahviseokseen.
5. Lisää sokeri ja tuorejuusto ja sekoita kevyesti.
6. Vatkaa kerma ja sekoita varovasti seokseen.
7. Sulata neljä liivatelehteä ( 5 minuuttia kylmässä vedessä pehmennyttä )pieneen määrään vettä tai kahvia ja lisää ohuena nauhana seokseen.
8. Rouhi suklaa. Keitä kerma melkein kiehuvaksi, lisää voi ja anna sen sulaa.
9. Ota kattila liedeltä ja lisää suklaa ja tomusokeri, sekoita kunnes seoksesta tulee jähmeää. Sekoita joukkoon vaniljasokeri.
10. Kaada seos jäähtyneenä kakun päälle, koristele.

Sen verran tein alkuperäiseen ohjeeseen muutoksia, että lisäsin täytteeseen tuon pikakahvijauheen. Mielestä täytteessä ei maistunut tarpeeksi kahvi, liekö syynä ollut liian laiha kahvi vai mikä. Tuo pikakahvijauhe antoi mukavasti makua tähän.
Alkuperäisessä ohjeessa ei myöskään käytetty ollenkaan liivatetta vaan kakku laitettiin pakastimeen heti täytteen laittamisen jälkeen. Tryffelikuorrutuksella päällystämisen jälkeen se laitettiin takaisin pakastimeen.
Mietin pitkään josko tekisin tämän sen ohjeen mukaan, mutta valitsin kuitenkin varmemman tavan ja käytin liivatetta. Kiinnostaa kyllä joskus kokeilla tätä ilman liivatetta. Mitenköhän kakku pysyy koossa pakastimesta ottamisen jälkeen vai onko se tarkoitus syödä ihan samantien? :)


Tryffelijuustokakku
Oli ihanan makuista! Reseptin laitan visusti talteen, niin voin tehdä tätä uudelleen - toivottavasti pian :)
 

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä!! Täytyy itsekin laittaa tämä ohje talteen.
    Minäkin tykkään kovasti väsäillä noita juustokakkuja. Ja tykkään kyllä niitä syödäkin.... ;)

    VastaaPoista
  2. Minulla on aina juustokakkukausi menossa ;D
    Tämä näyttää kyllä tosi herkulliselta!

    VastaaPoista
  3. Ai kun näyttää ja kuulostaa hyvältä tryffelijuustokakku! Juustokakut on kyllä herkullisia, täytyisikin pian taas leipoa kun uhkaa aineksetkin jo vanhentua kaappiin… :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanan näköistä kakkua, ihan tekisi mieli tulla herkuttelemaan :) Juustokakut maistuu kyllä aina.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteista! Juustokakut tosiaan hyviä ja valinnanvaraa on. Nyt olis yks juustokakku taas mielessä, kun tuon aviomiehen synttärit lähestyy :)

    VastaaPoista