keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Omenamuffinsit kauramurupäällysteellä

Vielä vaan omenaisia reseptejä.  Pienet herkkusuut blogista löysin tällaiset kauramurupäällysteiset muffinsit. 

Omenamuffinsit kauramurupäällysteellä
Maukkaita ja meheviä näistä tuli! Ja nopeatekoisetkin vielä.  Tässä vielä resepti :

OMENAMUFFINSIT KAURAMURUPÄÄLLYSTEELLÄ
(16-18 kpl)

Taikina:
2 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl öljyä
2 dl omenasosetta/hilloa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1-1,5 tl kanelia

Kauramurupäällinen:
50 g voita
0,75 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
0,5 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
 

1. Sekoita kaikki taikinan aineet sekaisin. 
2. Voitele/öljyä muffinssipelti ja jaa taikinaa muffinssipellin koloihin siten, että noin 3 osa kolosta täyttyy. Laita n. 1 tl omenasosetta jokaisen muffinin keskelle ja lisää loppu taikina päälle. 
3. Sulata kauramurupäälliseen tuleva voi ja sekoita muut päällisen aineet joukkoon. Ripottele kauramurua muffinien päälle. 
4. Paista 200 asteessa n. 18 min.
5. Anna jäähtyä ja tarjoile joko sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa.

Pienet herkkusuut blogissa oli myös kiva omenasoseen ohje. Tein sillä ohjeella sosetta näitä muffinseja varten ja vähän siitä jäi pakastimeenkin laitettavaksi. 


Omenasose

1 kg happamia kirpeitä omenoita
1,5 dl fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1,5 + 0,5 dl vettä

1. Kuori omenat, poista omenakodat ja paloittele omenat pieniksi kuutioiksi. 

2. Laita omenakuutiot, 1,5 dl vettä ja muut aineet kattilaan. 
3.  Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin 15 minuutin ajan, kunnes omenat soseutuvat. Lisää tarvittaessa keittämisen aikana loput 0,5 dl vettä (mikäli sose on kovin paksua). 
4. Anna jäähtyä.

Omenamuffins
Nopea vierasvara ja nopea tehdä jos itsellä alkaa herkkuhammasta kolottaa. Jos vaan sosetta löytyy valmiina.

5 kommenttia:

  1. Kotivinkissä näin tän omenamuru muffinssien ohjeen ja nyt se kiertää blogeissa itsekullakin vähän omanlaisena variaationa.
    Ja omenoitahan, niitähän riittää. :) Satoisa vuosi.

    VastaaPoista
  2. Oi , kuulostaa ja näyttää niin herkuilta, että pitää tehdä.

    VastaaPoista
  3. Mehevän näköisiä muffineita. Täytyy tunnustaa yks juttu.. en oo koskaan leiponut muffineita :o :o!

    VastaaPoista