keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Omena-valkosuklaajuustokakku

Kokoustettiin yhdistyksen (Suomen löytöeläinten kummit ry) asioiden merkeissä ja minulla on tapana tehdä sinne kakku. Niin tälläkin kertaa. Kahvia ja kakkua, niin johan kokous sujuu ja päätöksiä syntyy!
Omena-aika kun on edelleen meneillään, niin halusin tehdä omenaista juustokakkua. Tarun taikakakut blogista löysin maukkaalta kuulostavan omena-valkosuklaakakun. 

Tein tähän kakkuun omenasoseen talviomenista ja soseesta tulikin valtavan hyvää. Moni on sanonut, että talviomenoista saa parhaan makuisen hillon / soseen ja kyllä se nyt tuli todistettua todeksi.Vahvempi omenan maku siinä kuin "tavallisista" omenoista tehdyssä hillossa. 


 
Omena-valkosuklaajuustokakku
Minulla oli vain pokkari mukana, joten kuvat eivät ole parhaita mahdollisia. Koristelukin jäi kiireessä vähän vaiheeseen. Murustin päälle yhden kaurakeksin ja pursotin valkosuklaata.
Ei mikään erityisen kaunis koristelu, mutta eipä siitä kukaan huomauttanut! 

Omena-valkosuklaajuustokakku

Pohja:
200 g kaurakeksejä
80 g voita

Täyte : 
4 dl kermaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk vaniljarahkaa
1 rkl sitruunamehua
100 g valkosuklaata
400 g omenasosetta
10 liivatelehteä

Kiille : 
 100 g  (1 dl)  omenasosetta
1 dl vettä
1 rkl sitruunamehua
3 liivatelehteä

1. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. 
2. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. 
3. Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
4. Sulata valkosuklaa mikrossa lautasella ja anna sen jäähtyä hetki, ehkä noin 5 minuuttia. 
5. Vatkaa kulhossa tuorejuuston rakenne rikki ja lisää suklaa, vatkaa kunnolla sekaisin. 
6. Vatkaa toisessa kulhossa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon vaniljarahka, sitruunanmehu ja suurin osa omenasoseesta. 
7. Yhdistä tuorejuusto-valkosuklaaseos ja kermavaahto-rahkaseos. 
8. Kiehauta noin 3/4 dl omenasoseesta kattilassa ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää sose ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. 
9. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunti ennen kiilteen lisäämistä.
10.  Valmista sitten kiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Lämmitä ½dl vettä kattilassa. Kun vesi kiehuu sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää joukkoon omenasose, sitruunanmehu ja loput vedestä. Sekoita tasaiseksi ja kaada varovasti kakun päälle.
Kiilteen lisäämisen jälkeen anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia, mielummin yön yli. Koristele .


Erittäin maukasta kakkua! Tykättiin kovasti. Kakku hupeni kyllä kiitettävästi.

Omena-valkosuklaajuustokakku
 Pikaisesti napattu kuva kun aloimme kahvitella kokouksen alkuun.

Omenasose talviomenoista
 Ja maukasta talviomenasosetta jäi säilöttäväksikin muutama purkki. Lisääkin sitä saisi tehtyä jos intoa riittää, valtava määrä niitä omenoita on vielä. Se olikin erittäin satoisa puu. Yhdestä puusta on siis viety jo 70 kg omenoita mehuasemalle ja ainakin toinen mokoma niitä puuhun jäikin. Ehkä en ihan kaikkia ehdi soseeksi keittää.
Eräs ohikukenut rouva kerran piipahti pihaan ja kysyi josko saisi niitä omenoita ostaa. Olisimme ilmaiseksi antaneet kassillisen tai kaksi, mutta hän halusi välttämättä maksaa jotain. 
Jos uhkaa näyttää siltä, että omenat jää käsiin niin pitänee alkaa jakamaan niitä ohikulkijoille :) Ei niitä ole kiva poiskaan heittää.




8 kommenttia:

  1. Tuo kakku oli ihanaa! Ja sun palakuva näyttää niin ihanalta! ♥
    Talviomenista minäkin olen aina mehuni ja soseeni tehnyt ja aina on ollut todella maukasta. Autotallin tieltä puu kaadettiin ja sinne hävis tämä vanha mutta erittäin satoisa puu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi ihana kakkua, kiitos vaan reseptistä ! Talviomenapuu tuntuu olevan meillä satoisin, ainakin tuo Antonovka-lajike. Jotain punaista talviomenaakin meillä on , mutta en ole vielä päässyt selville mikä omenalaji se on.

      Poista
  2. No nam! Näyttää herkulliselta, ja täyteläiseltä. Luksusta, kun voi hyödyntää oman pihan satoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On luksusta ja harmittaa jos noita omenoita joutuu pois heittämään. Tien laitaan vaan omenapusseja tarjolle :)

      Poista
  3. Meillä oli toissa vuonna omenalaatikko aidan vieressä ja siinä kyltti: Saa ottaa! Kylän muksut hakivat niitä sylikaupalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on myös ollut noita muita omenalajikkeita tarjolla ohikulkijoille ja kyllä ne kaupaksi menevät. Tuo talviomena vaan on melko hapan/kirpeä , joten en tiedä kelpaisko syötäväksi tässä vaiheessa. Voisihan sitäkin kokeilla laittaa kävelytien varteen, jos ei maistu hyvälle, niin heittäköön pois :)

      Poista
  4. Minunkin on ollut tarkoitus tehdä omena-valkosuklaajuustokakkua! =) Harmi kun en kerennyt tänä vuonna tehdä omenahilloa itse.

    VastaaPoista
  5. Ihana kakku ♥
    Ja hyvänasian puolesta kokoonnuitte! Juuri lahjoitin rahaa SLEKin tilille, koska en pystynyt osallistumaan täällä lähiseudulla järjestettyyn ruokakeräykseen. Voi kunpa itsekin voisin kotouttaa meille useamman kotia tarvitsevan kissan.... Tuo isäntä vaan ei ole kovin suopea ajatuksella... :/

    VastaaPoista