perjantai 23. maaliskuuta 2018

Mango-passionjuustokakku

Uusimmassa Leivotaan-lehdessä oli mielenkiintoinen paistettavan mango-passionjuustokakun resepti. Hyydytettävää mango-passionjuustokakkua onkin tullut jo aiemmin tehtyä, mutta ei tällaista paistettavaa.
Leivotaan-lehdessä tuntuu olevan vaikka mitä mielenkiintoista . Jonossa on monta resptiä, joita pitäisi testata. 

Mango-passionjuustokakku
Tämä oli varsin hyvää! Keväisen makuinen , raikas herkku. 

Mango-passionjuustokakku 

Pohja:
1 muna
75 g jääkaappikylmää voita
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 passionhedelmää
500 g rahkaa
1 muna
2 keltuaista
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
190 g mangososetta
4 dl maitoa
1/2 dl maissitärkkelystä

Appelsiini-passinonhyytelö:
4 liivatelehteä
2 rkl vettä
2 passionhedelmää
3-4 appelsiinia

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sekoita muna, voi, sokeri, vehnäjauhot ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi yleiskoneella.
2. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pphjalle, halkaisija 22 cm. Painele taikina reunoja myöten vuokaan.
3. Täyte: halkaise passionit ja kaavi hedelmä kulhoon. Vatkaa ne muiden ainesten kanssa tasaiseksi seokseksi. Kaada seos piirakkapohjalle.
4. Paista uunin keskitasolla noin 1 tunti, kunnes kakku on kauniisti kullankeltainen ja täyte on reunoilta kiinteytynyt, mutta edelleen vähän tutiseva keskeltä. Anna kakun jäähtyä.
5. Appelsiini-passionhyytelö : Laita liivatteet kylmään veteen 10 minuutiksi.
6. Kuumenna 2 rkl vettä kattilassa. Ota liivatteet vedestä ja laita kattilaan. Sekoita kunnes ovat sulaneet.
7. Halkaise passionit jaa kaavi hedelmät kattilaan.
8. Ourista 2 dl appelsiininmehua. Sekoita mehu ja sulanut liivate kattilassa passionin hedelmien joukkoon. Sekoita kunnes seos on vähän jäähtynyt.
9. Kaasa seos varovasti kakun päälle. Nosta jääkaappiin 15 minuutiksi, jotta hyytelö ehtii hyytyä.
10. Koristele kakku haluamallasi tavalla. 

Mango-passionjuustokakku

10 kommenttia:

  1. Tämä näyttää kyllä niin herkulliselta! ♥

    VastaaPoista
  2. Nam, ihanan näköistä! Varmaan sopivaa pääsiäiseenki.

    VastaaPoista
  3. Mun täytyy tunnustaa että tuo passionhedelmä on mulle täysin vieras hedelmä. Täytyisi varmaan testata. Tämäkin kakku näyttää niiiiiin herkulliselta! Ihania nämä pääsiäisleivonnaiset... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttärien kanssa maistettiin passion hedelmää ihan sinällään ja se olikin aika kirpakkaa. Tässä kakussa se kirpakkuus ei kuitenkaan maistu läpi.

      Poista
  4. Mäkin ostin ton viimeisimmän numeron ;) hyydytettävä mango-passionjuustokakku on niin hyvää et pakko kyl testata tätäkin! Toi avattu passionhedelmä on tosi kaunis ❤ herkullisennäköinen kakku 😋

    VastaaPoista
  5. Mango ja passion, ihana makupari. Sopii hyvin Pääsiäiseen tämä herkku. Mukavaa alkavaa Pääsiäisviikonloppua. :)

    VastaaPoista