Vegaaninen täytekakku

Kummityttö sai valkolakin . Hän on täysin vegaani ja oli pyytänyt jo syksyllä josko tekisin vegaanisen täytekakun hänen juhliin. Minähän rehvakkaana lupasin, vaikka edellinen kokeilu ei ollutkaan onnistunut . Tällä kertaa päätin onnistua. Jos muutkin osaa niin kai minäkin voisin opetella.
Selailin vegaanileivonta - blogeja ja vegaaniliiton sivuja. Melkoisen kattavia ohjeita löytyy , joten ei muuta kuin tulta päin ja testaamaan. Lopputulos oli tällainen:

vegaaninen täytekakku

Kamomillan konditorian sivuilta löytyi erittäin hyödyllinen täytekakkuopas. Päädyin tekemään levykakun, koska juhlijoita oli tulossa kohtalaisen paljon . Tein pohjat levykakkuun tällä reseptillä.
Onnistuivat ihan hyvin . Tosin tätä en tiennyt silloin kun kakkua tein - minulla ei ollut käsitystä millainen vegaanikakkupohjan kuuluu olla. Itse asiassa olin ihan varma, että ei tästä mitään tule taaskaan. Vannoin monta kertaa etten ikinä enää tee vegaanisia kakkuja ja jossain kohtaa oli jo niin , että " en ikinä leivo enää mitään kakkuja".
Vegaanikakun koostumus on toki ihan erilainen kuin kananmunalla tehdyssä kakussa, mutta eipähän jäänyt raa´aksi kuten ensimmäiselle kerralla kävi.
Uskoisin että salaisuus oli vichy . Nyt korkkasin joka kakkupohjaa varten uuden vichytölkin . Se ei kerennyt laimeta yhtään ja kuplat siis olivat tallella.

Päälle tulevaan pienemmän kakun tein toisella reseptillä. Pitkään mietin uskallanko kokeilla sitä, josko siinäkin kävisi kuten ensimmäisellä vegaanikakun tekokerralla...
Kauran lumoa - bloggaaja oli vihjannut , että Yummy Bakerin sivuilta löytyy hyviä vinkkejä. Kiitos vinkistä!  Tuo vaniljainen kakkupohja kuulosti hyvältä, joten päätin sen tehdä - meni miten meni.

Tein pikkukakun vaniljan makuisella soijamaidolla ja se antoikin aika kivasti siihen makua.
Pikkukakun laitoin 20 cm vuokaan ja vain yhteen. Riskillä mentiin taas :)
Tulos oli kuitenkin ihan hyvä ja tässä vaiheessa aloin pohtia, että miksi en tehnyt useampaa pientä kakkua levykakun sijaan. Ja olin varma, että tuhoon tuomittu yritys koko kakku. Levykakun osat olivat jo valmiina eikä aikaa alkaa tehdä uusia pohjia. Joten eipä auttaut muu kuin alkaa koota kakkua kasaan. 

Tässä pikkukakun kakkupohja :

Vegaaninen kakkupohja

Täytteen tein  Kamomillan konditorian ohjeella. Tein tämän kolminkertaisena , jotta se riitti sekä levykakkuun että pikkukakkuun . Täyte on tosi hyvänmakuinen ja se onnistuu hyvin tällä tavalla tehtynä. 
Pikkukakku näytti kuorruttamattomana tältä. Ihan hyvät kerrokset sain kakkupohjasta leikattua. 

vegaanikakku

Levykakkupohjaa ainakin sai kostuttaa ihan reilusti. Ei nyt mitenkään desilitratolkulla, mutta huomattavasti reilummin kuin tavallista kakkupohjaa . Koostumus on sen verran tiiviimpi.
Tässä levykakkupohja valmiina odottamassa kuorruttamista. 

vegaanikakku 

Täytyy sanoa , että yllätyin kakun mausta . Omenasoseella sai kivaa makua pohjaan ja tuossa pikkukakun pohjassa maistui vanilja.  Eikä ollut edes niin kovaa kuin olin kuvitellut. 
Ehkä sitten kuitenkin vielä joskus vegaanikakkuja teen :) 

Lisää jännitysmomenteja aiheutti kuuma sää ja auto, jossa ilmastointi ei juuri nyt toimi... en uskaltanut pursottaa soijavispiä ennenkuin juhlapaikan naapurissa - anopin luona. Ja sinne on meiltä sellaiset 180 km ( Vantaalla sijaitsee).  Kakku oli siis kohtalaisen lämpimässä autossa , mutta onneksi pysyi koossa.
Anopin luona sitten kiireellä vispaamaan soijavispiä ja koristelemaan kakkua. Paineita lisäsi se, että anopin keittiön ikkunasta näki juhlapaikalle. Vieraat olivat terassilla ja puutarhassa ja näin kun söivät ensin suolaisia tarjottavia. Sen jälkeen istuivat lusikka tanassa odottamassa kärsimättöminä kakkua --- no ei , tämä oli toivottavasti vain minun mielikuva tilanteesta kun on kiire saada kakku valmiiksi . Sääkin oli lämmin. Soijavispin vatkaaminen kuohkeaksi takkuili. 

Lauantai menikin sitten kiitämällä juhlasta juhlaan. Kummitytön lakkiaisten yhteydessä oli kummipojan valmistujaisjuhlintaa , hän valmistui ammattikoulusta. Onneksi ovat naapureita ja kummipoika oli perheineen täällä lakkiaisissa. 
Täältä sitten porhallettiin noin 100 km päähän minun serkun tyttären lakkiaisiin. Halusin sinne ehdottomasti mennä , koska en ole heitä pitkään aikaan nähnyt. No, se suunta oli onneksi hieman niinkuin kotiinpäin, kun oli Hämeenlinnan suunnalla. Ei ainakaan ihan vastakkaiseen suuntaan tarvinnut lähteä ajamaan. 

Kotona oltiin myöhään, matkaa täältä lakkiaisista oli 144 km. Myöhäisen illan kruunasi se, kun näimme ilveksen juoksevan tien yli. Ei sitä kunnolla nähnyt, mutta silti. Ilves se oli :) Olen aina halunnut nähdä ilveksen luonnossa, parempi siis tämäkin kuin ei mitään. Ja tämä tapahtui Rengossa , ihan lähellä meidän isovanhempien taloa . Se talo on kauan ollut tyhjillään, mutta pidämme sitä kesäpaikkana. Siellä tulee aina silloin tällöin käytyä. Tulee niin lapsuus mieleen siitä paikasta ja niistä maisemista. Kylän kirkkomaalla lepäävät ikuista untaan isä, äiti, isoveli, isovanhemmat ja muita sukulaisia, joten siellä on lähellä myös heidän viimeistä leposijaa. Jotenkin niissä maisemissa tosiaan tuntee olevansa juurillaan vaikka suurimman osan elämästä olenkin asunut muualla. 
Talo on isoisän rakentama, joten siinä on senkin takia kovasti tunnearvoa mukana. 
Iloinen olen siitä, että siellä viihtyvät myös minun tyttäret ja nyt myös lapsenlapset. Yhdessä ajattelimme kunnostaa taloa , jotta saamme siitä entistä viihtyisämmän. Monen vuoden tyhjillään olo on tehny tehtävänsä, mutta eiköhän se siitä, pikkuhiljaa .

Johan tässä juttu rönsyili...