Muistan joskus nuorena tehneeni paljonkin muffinseja, joita sanottiin nunniksi. Ohje oli jostakin leivontakirjasta - yhtään en muista mistä eikä koko leivontakirjaa löydy enää mistään.
Googletin, löysin aluksi sellaisen nunnien ohjeen, johon tuli mantelijauhetta. Eivät olleet sitä mitä etsin, koska niihin tekemiini meni saksanpähkinöitä ja ne olivat niin hyviä. Saattaisi toki mantelijauheella olla ihan yhtä hyviä, en tiedä. Pitää ehkä testata joskus.
Onneksi löytyi kuitenkin myös tämä tutulta kuulostava resepti googlettamalla.
En tiedä mistä ovat nämä muffinsit nimensä saaneet. Nämähän voisi vaikka päällystää jollakin tuorejuustopursotuksella tai vastaavalla, mutta minä tein ihan reseptin mukaisen päällysteen tomusokerista ja pikakahvijauheesta.
Nunnat
150 g voita
1,5 dl sokeria
3 kpl keltuaisia
100 g hasselpähkinöitä
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
3 kpl valkuaisia
Kuorrutus:
1,5 rkl vettä
1 rkl pikakahvijauhetta
2 dl tomusokeria
1. Kiehauta voita ja sokeria muutama minuutti kattilassa koko ajan sekoittaen. Anna jäähtyä.
2. Lisää jäähtyneen seoksen joukkoon keltuaiset, hasselpähkinärouhe, vanilliinisokeri ja vehnäjauho/leivinjauheseos. Lisää viimeiseksi kovaksi vaahdoksi vatkatut valkuaiset.
3. Jaa taikina pieniin paperisiin leivosvuokiin ja paista ne 175 asteen lämmössä 15-20 minuuttia.
4. Liota kuorrutusta varten pikakahvijauhe veteen. Sekoita se tomusokerin kanssa tasaiseksi seokseksi ja levitä jäähtyneiden muffinsien päälle. Ripottele pinnalle mantelirouhetta tai paina jokaisen muffinsin päälle puolikas pähkinä.
Tästä annoksesta tuli 15 pientä muffinsia. Jos tykkää pähkinöistä, niin suosittelen testaamaan näitä!

| Nunnat |