tiistai 2. toukokuuta 2017

Daim-banaanijuustokakku

Suomen löytöeläinten kummit ry:n vuosikokoukseen tein vadelma-rahkapiirakan lisäksi myös tätä iki-ihanaa daim-banaanijuustokakkua . Tätä kun kokousessa söin niin mietin miksen ole tätä useammin tehnyt, on vaan niin valtavan hyvää .

Daim-banaanijuustokakku
Tämän voisi sanoa niinsanotusti vievän kielen mennessään! 

 Daim-banaanijuustokakku

Pohja:
175 g Domino- keksejä
35 g voita tai margariinia sulatettuna


Täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g  maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 banaani soseutettuna
1 iso Daim- patukka rouhittuna
2-3 rkl sitruuna- tai limemehua
3 liivatetta


Pinnalle:
50 g  valkosuklaata tai daim murusia


 1. Murskaa Domino- keksit tehosekoittimessa ja sulata rasva. Sekoita keksimurut ja rasva tasaiseksi seokseksi ja painele se leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija n. 20 cm) pohjalle ja reunoille. 
2. Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri, banaanisose ja Daim- rouhe. Kääntele seokseen kermavaahto. 
3. Kuumenna sitrusmehu lähes kiehuvaksi ja liuota joukkoon pehmeät liivatteet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Sekoita liivate seos nopeasti vatkaten täytteen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla.
4. Hyydytä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia tai yön yli. Rouhi valkosuklaa tai daimsuklaa veitsellä karkeasti rouheeksi ja ripottele kakun pinnalle juuri ennen tarjoilua.

 Tällä kertaa ripotelin päälle daim-suklaasta muruja. Kelmulla en kakkua peittänyt, kun sen yöksi laitoin jääkaappiin. Eli vaikka ohjeessa niin sanotaan, niin se ei ole mikään välttämätöm toimenpide. 

Daim-banaanijuustokakku
 Hyviä päätöksiä löytöeläinten hyväksi saimme aikaan näillä herkuilla!

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Vadelma-rahkapiirakka

Suomen löytöeläinten kummit ry:llä oli vuosikokous ja minulla on sinne ollut tapana tehdä tarjottavat. Niin tälläkin kertaa. 
Yhdistys täytti tänä vuonna 10 vuotta ja kaikenlaisia hienoja kakkusuunnitelmia minulla oli etukäteen. Kissakakkua kissakoristein ja sen sellaista. Niinpä niin. Kokous oli pääsiäismaanantaina ja pääsiäisenä tein ahkerasti pihahommia , joten kakku jäi ajatuksen asteelle. Kokousta edeltävänä päivänä tein juustokakun ja kokouspäivän aamulla vadelma-seeprapiirakan , koska se on nopeatekoinen ja meillä on edelleen viime vuotisia vadelmia pakastimessa. Toivottavasti tämän vuoden vadelmasato on yhtä hyvä.

Vadelma-seeprapiirakka
 Tällä kertaa sain kaiken täytteen meneään piirakkaan, koska rahkatäytekin oli juoksevampaa kuin viimeksi. Minusta tämän voisi tehdä vähän isompaan vuokaan kuin tähän 26 cm vuokaan, koska täytettä on runsaanlaisesti. Laitanpa tähän vielä reseptin, joka on alunperin Kinuskissan sivuilta bongattu.

Vadelma-rahkapiirakka

Muropohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna (tai ½ dl vauvojen hedelmäsosetta, esim. päärynä)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vadelmatäyte:
500 g vadelmia
¾ dl sokeria
½ dl perunajauhoja

Rahkatäyte:
¾ dl sokeria
½ dl perunajauhoja
200 g vaniljarahkaa
2 dl kuohukermaa
1 dl kevytmaitoa

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna/hedelmäsose. 
2.Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Sekoita jauhoseos taikinaan. Levitä taikina jauhoja apuna käyttäen voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
3. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella. Tehokkaalla laitteella saat siemenetkin hienonnettua, kun jatkat soseuttamista riittävän pitkään. Sekoita sauvasekoitinta käyttäen joukkoon sokeri ja perunajauhot.
4. Yhdistä rahkatäytteen sokeri ja perunajauhot. Yhdistä myös vaniljarahka ja kerma sähkövatkaimella sekoittaen. Varo kuitenkaan vaahdottamasta kermaa. 
5. Sekoita perunajauhoseos rahkaseoksen joukkoon. (Lisää maito myöhemmin tarvittaessa, mikäli täyte on vuokaan kaadellessa liian paksua.)
6. Ennen kuin aloitat kaatelun, sekoita täytteitä lusikalla kulhojen pohjaa myöten, sillä perunajauhot painuvat herkästi pohjaan.
7. Kaada täytteitä vuorotellen vuoan keskelle. Jos täyte painuu pohjaan, kaada se lähempää täytteen pintaa. Jos taas täyte jää kellumaan pinnalle, kaada ylempää. Ohenna täytettä lisäämällä nestettä, jos se on liian paksua eikä leviä kunnolla.



Vadelma-rahkapiirakka
 
Valtavan hyvää tämä on! Varmaan hyvää myös muilla marjoilla, mutta vadelma on yksi minun suosikeista.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kinderpiirakka

Pitkään on ollut ajatuksena tehdä joskus kinderpiirakkaa. Vihdoin viimein sain sen aikaan, tyttärien hoputuksen ansiosta.
Tein tätä pääsiäisen kahvipöytään, sen jälkeen kun olimme syöneet espanjalaisen aterian. Se ateria kuului nuorimman tyttären kotitalouden tehtävään . Toki me muut häntä siinä autoimme, koska ateria koostui alkuruuasta, pääruuasta ja jälkiruuasta. Kolme meitä oli ateriaa tekemässä ja tuntikausia keittiössä hääräsimme. Siitä sitten erikseen vielä myöhemmin. 
Tällä kertaa aiheena kinderpiirakka ja alla piirakka kuvattuna valmistamista seuraavana päivänä, kun kuorrutus oli jähmettynyt tarpeeksi.Ihme kyllä tätä piirakkaa jäi seuraavaksi päiväksi myös!

Kinderpiirakka
Tiedä sitten onko näitä reseptejä monenlaisia. Minä tein tämän kakun Kinuskikissan reseptin mukaan.
Tässä vielä se ohje :

KINDERPIIRAKKA

Pohja:
75 g voita tai margariinia
¾ dl sokeria
1 muna
1 ¾ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 dl kermaa
60 g suklaata

Vanilja-voikreemi:

80 g huoneenlämpöistä voita
1 dl vaniljakreemijauhetta
2 rkl kermaa


Suklaakuorrute:
100 g suklaata
15 g huoneenlämpöistä voita


1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Leikkaa maitosuklaa rouheeksi ja sekoita taikinaan.


2. Paista pohjaa 200 asteessa 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä hetki vuoassa.
3. Paloittele suklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä (n. 250 W). Sekoita suklaasulan joukkoon huoneenlämpöinen voi. Levitä kuorrute vaniljakreemin päälle. 

Tein kakun pyöreään 24 cm vuokaan ja tein pohjan 1,5 kertaisena. Mielestäni siitä tuli sopivan paksu sillä tavalla.  Tuo pohjakin oli hurjan hyvää, kun siellä oli suklaanpaloja sattumina! 
Nams. Täyttävää tämä on kun on niin suklainen ja sisältää voikreemiäkin vielä, mutta niin valtavan hyvää! Kun ottaa yhden palan vain niin ei tule liian täyteen. Jos vaan malttaa jättää siihen yhteen palaan :)

Vihersmoothie

Tein tässä jokin aika sitten vihersmoothieta koko perheelle. Tai no en koko perheelle, kun tiesin jo etukäteen ettei meidän teini tästä pidä :) Hänelle tein marjasmoothien erikseen.
Minä ja meidän Ronja tästä tykkäsimme, mutta isäntäkin oli hieman skeptinen ja joi smoothien "pitkin hampain".
Minun ja Ronjan mielestä tämä tuoksui ja maistui hieman herneen versoille. Eli hyvää!

vihersmoothie
Tällä resptillä tein nämä. Hieman summittain laitoin noita aineksia, en ihan tarkkaan juuri noita määriä. Kaksinkertaisena tein.

VIHERSMOOTHIE

  • 1 porkkana (paloiteltu)
  • 1 dl parsakaalia
  • 2 kourallista pinaattia
  • 1 omena (paloiteltu)
  • 2 appelsiinia (kuorittu ja paloiteltu)
  • appelsiinimehua

  • Kaikki vaan blenderiin ja siitä se lähtee.


    Tässä vaiheessa joukosta puuttuu vielä pinaatti .

    Nuorimmaiselle tein siis marjasmoothien.

    marjasmoothie
    Tämän tein ihan summittain tyyliin " mitä pakastimesta löytyy" . Mustikoita, vadelmia, punaisia karviaisia , appelsiinimehua ja loraus hunajaa. Kyllä maistui !

     

    perjantai 14. huhtikuuta 2017

    Pääsiäiskakkuset

    Dansukkerin sivuilta löysin pääsiäiskakkusten ohjeen ja niitä päätin tehdä meille pääsiäisherkuiksi.
    Nämä olivat tosi maukkaita, seuraavana päivänä jopa parempia kuin tuoreina.


    pääsiäiskakkuset


    Tuohon täytteeseen voisi vaikka lisätä hivenen sitruunan mehua vaikka hyvää oli näinkin. Sitruunasta kun pidän niiin taidan seuraavalla kerralla kokeilla sitä .
    Hilloa kannattaa laittaa reilusti, tuo taikina ja täyte eivät ole liian makeita. Hillo antaa kivan makean lisän tähän. Minä laitoin hiloa ehkä liian varovasti näihin. 

     

    Pääsiäuiskakkuset

    Tässä vielä resepti :

    Pääsiäiskakkuset :

    Taikina
    • 4 dl vehnäjauhoja
    • 1,5 dl ruokosokeria
    • 1 rkl vaniljasokeria
    • 150 g voita tai margariinia paloiteltuna
    • 2 keltuaista
    • 1 rkl kylmää vettä
    Täyte
    • 3 valkuaista
    • 1/2 dl ruokosokeria
    • 125 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
    • 100 g mantelijauhetta
    • 1 1/4 dl vehnäjauhoja
    • 150 g paistonkestävää marmeladia
       1. Mittaa jauhot, sokerit ja rasva kulhoon ja sekoita, kunnes rasva on sekoittunut. Lisää keltuaiset ja vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Laita taikina jääkaappiin puoleksi tunniksi.

      2.  Voitele paistovuoat.

      3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon ensin rasva ja sitten mantelijauhe ja jauhot.
      4. Painele taikina vuokiin. Laita noin teelusikallinen marmeladia vuokiin ja jaa päälle täyte.
      5. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa (kiertoilmauuni 150 °C) noin 30 minuuttia.
      6. Siivilöi päälle tomusokeria ennen tarjoilua. Koristele. 


      Meillä näitä tuli 8 kappaletta, koska vuoat olivat isohkoja. Käytin tummaa ruokosokeria ja se antoikin mukavasti makua leivospohjille, Pinnalle ripottelin Wiltonin keltaista värisokeria. 

      VINKKI : Täytteeseen voi laittaa oman maun mukaan vaikka sitruunaa / appelsiinia.

      HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!!

       

    keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

    Amerikkalainen omenapiirakka

    Pääsiäinen lähestyy ja minulla ilmestyy blogiin omenapiirakan resepti. No ehkä tässä vielä ehtii pääsiäiseen liittyviä leipomuksiakin tehdä. Tämä omenapiirakka liittyy meidän teinin kotitalouden tehtäviin. Hänen on määrä tehdä neljän eri maan ateriat, alkuruuasta jälkiruokaan saakka.
    Tämä omenapiirakka on USA:n ateriaan kuuluva, kuten varmaan otsikostakin voi päätellä.
    Resepti löytyi TÄÄLTÄ.

    Amerikkalainen omenapiirakka
    Erittäin maukasta piirakkaa! Tuo piirakan kuori oli rapea ja sisältö mehevää omenaa sokerilla ja kanelilla höystettynä. Söimme tätä vaniljakastikkeen kera.

    Amerikkalainen omenapiirakka

    Taikina:
    4 dl vehnäjauhoja
    2 rkl sokeria
    150g  voita tai margariinia
    1/2dl kylmää vettä
     
    Täyte:
    1 kg hapahkoja omenoita
    1/2 dl sitruunan mehua
    1 1/2 dl sokeria
    1 1/2 rkl vehnäjauhoja
    1 1/2 tl kanelia
    1tl vanilliinisokeria
    25g voita tai leivontamargariinia
     
    1.  Mittaa jauhot, sokeri ja kylmä rasva monitoimikoneen kulhoon. Sekoita nopeasti ryynimäiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna taikinan levätä muovikelmuun käärittynä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.
    2. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi ne ja mausta sitruunan mehulla. Sekoita sokeri, jauhot, kaneli ja vanilliinisokeri keskenään. Sekoita seos omenoiden joukkoon.
    3. Kauli taikinasta kaksi pyöreää levyä, halkaisijaltaan noin 33 cm. Nosta toinen taikinalevy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija 26 cm), reuna saa ulottua noin 1/2 cm piirakkavuoan reunan yli. (Älä painele taikinaa tiukasti kiinni reunoihin.) Levitä täyte vuokaan ja leikkaa päälle muutama voinokare.
    4. Nosta toinen taikinalevy kanneksi. Käännä kansilevyn reuna pohjalevyn ja piirakkavuoan reunojen väliin, jolloin reunasta tulee tasainen. Jos haluat piiraasta korkeareunaisen, painele se vielä sormin pohjalevyn kanssa aaltoilevaksi. Pistele piirakan pinta haarukalla.
    5. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Tarjoa haaleana vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.
     
    Tätä pitää ehdottomasti tehdä uudelleen , viimeistään kun omat omenapuut tuottavat satoa.  
     
     
    Ateriasta vielä muutama sana.
    Alkruuaksi oli Caesar-salaattia, joka yllätyksekseni on amerikkalainen resepti.
    Itse asiassa sen on keksinyt Amerissa asunut italialaissiirtolainen Caesar Cardini 4. heinäkuuta 1924, kun Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän juhlinta oli tyhjentänyt keittiön raaka-aineista. Oli käytettävä mitä sattui olemaan, ja Cardini keksi myös mennä sekoittamaan salaatin kastikkeen asiakkaiden pöydän ääreen. Tällä lailla sitä vanhakin oppii uutta tyttären koulunkäynnin ohessa :D

    Pääruuaksi oli tällä kertaa niinkin yksinkertainen ruoka kuin Mac & Cheese. Olipa juustoista ja hiilihydraattipitoista, tuli kyllä amerikkalainen oli ! Onhan USA:ssa paljon muunkinlaisia ruokia, mutta tytär halusi tätä testata ja sitä sitten tehtiin. Hampurilaiset oli toinen vaihtoehto, mutta niitä kun on tullut tehtyä jo ja oli kiva kokeilla jotain uutta.

    Kreikkalainen ateria on jo tehty ja seuraavaksi on vuorossa espanjalainen. Voisinkin siitä tehdä kokonaisen postauksen. Tämä eri maiden aterioiden teko on saanut meidät innostumaan, aiomme neljän maan jälkeen jatkaa vielä . Suunnitteilla on vielä Kiina, Saksa, Iso-Britannia... ehkä vielä muitakin.Mielenkiintoista ja hauskaa tehdä eri maiden mukaisia ateriakokonaisuuksia. Ja mukavaa kokata tyttärien kanssa yhdessä :)
     

    tiistai 11. huhtikuuta 2017

    Kikattava kakkiainen - kakku

    Pikkumuru tykkää Kikattavasta kakkiaisesta. Se biisi on ehdoton lemppari, alkaa heti tanssijalkaa neidillä vipattaa kun se alkaa soida.
    Tytär pyysi minua tekemään aiheen mukaisen kakun pikkumurun 1 v. synttäreille . Kakkiainen olikin haastava otus...tuo minun tekele ei ihan väreiltään täsmää aitoon kakkiaiseen, mutta jos olisin ihan samannäköisen yrittänyt tehdä, niin olisin tarvinnut huimasti enemmän aikaa!
    Kuulemma tämän kuitenkin tunnisti Kikattavaksi Kakkiaiseksi :D


    Kikattava Kakkiainen
    Tässä kakussa on kaksi kerrosta vadelmamousseeta ( kyseinen ohje kaksinkertaisena) ja yksi kerros
    vaniljamousseeta . Aika usein tulee niitä kahta täytettä tehtyä. Niillä saa tehtyä kakun, josta yleensä kaikki tykkäävät, sekä vanhemmat ihmiset että nuoret. Ei liian makea yhdistelmä.
    Ja kun meillä on vielä viime vuotisia vadelmia pakastimessa niin mielellään niistä teen täytteen jos on annettu vapaat kädet sen suhteen. Mielestäni oman puutarhan vadelmat maistuvat paremmilta kuin kaupan pakastealtaasta ostetut. :)

    Yhden pienen kynttilän puhaltamisessa äiti auttoi pikkumurua. Pieni ei oikein hoksannut mistä oli kyse ja mitä hänen odotettiin tekevän :)

    keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

    Pikkuleivät 1-vuotissynttäreille

    Lapsenlapsi täytti kokonaiset yksi vuotta maaliskuun loppupuolella. Itsestään selvää oli, että teen juhliin kakun ja jotain muuta , jota vanhemmat toivoivat. Tyttäreni pyysi tekemään koristeltuja pikkuleipiä.
    Näitä on kiva tehdä vaikka paljon on harjoiteltavaa vielä.


    Lastenjuhlien pikkuleivät

    Tein sydämiä, nalleja, perhosia ja ykkösiä. Ykköset menivät ihan käsivaralta ja niistä tulikin erikokoisia, mutta eipä se menoa haitannut.




     Perhosiin ripottelin vähän vaaleanpunaisia kimallerakeita :


    Tytär oli kattanut pöydänkin tosi kauniisti :



    Kauniit somisteet ympäri keittiötä ja olohuonetta :


    Vuosi on mennyt nopeasti  Juurihan pieni vasta syntyi ja nyt jo kohti toista ikävuotta ♥


    tiistai 28. maaliskuuta 2017

    Mustaherukkakääretorttu

    Reilun viikon takaisista tekemistä kakuista jäi mustaherukkatäytettä yli. Hieman jäi valksouklaamousseeta myös. Mieleen tulikin tehdä niistä kääretorttu, koska aviomiehen kaksi serkkua oli tulossa kyläilemään eikä kahvipöytään ollut pakastimessakaan mitään.

    Mustaherukkakääretorttu
    Molempia täytteitä laitoin siis väliin, valkosuklaamousseeta ei ollut kovin paljon. Mukavasti antoi tuo ohutkin raita makua. 
    Jos mustaherukkatäytettä haluaa tehdä pelkästään kääretorttua varten , niin uskoisin, että puolet tästä  ohjeesta riittää. 
    Tai sitten kääretorttuja voi toki tehdä kaksi kerralla, toinen pakastimeen vierasvaraksi. 
     


    Mustaherukkakääretorttu
     Erittäin hyvältä maistui kääretortunkin täytteenä!

    keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

    Äidin ja tyttären yhteinen syntymäpäiväkakku

    Pitkästä aikaa sain tehdä täytekakkua! Itse asiassa kaksin kappalein. Meidän pikkumuru täyttää ensi lauantaina vuoden ja viime viikonloppuna oli jo ensimmäinen joukko vieraita. 
    Sinne tietenkin tein kakun. Se on mummille kunnia-asia ♥

    Mutta tämä alla oleva oli siis 40 + 13 - vuotisjuhliin. Toiveena oli punaisia ja vaaleanpunaisia ruusuja ja kalat horroskooppimerkin symboli kullanvärisenä. 

    Syntymäpäiväkakku
     Täytteiksi toivottii valkosuklaista mousseeta ja toiseksi täytteeksi mustaherukkamousseeta
     Oikein onnistunut makupari!
     Tässä on yksi kerrosta valkosuklaatäytettä ja kaksi kerrrosta mustaherukkaa. Eli neljä levykakkupohjaa. 
    Eristeenä kaulintamassan ja kakun välissä on tuttuun tapaan sveitsiläinen marenkivoikreemi.

    Olipa mukavaa tehdä taas kakkua! Ensi lauantaiksi onkin mielenkiintoinen kakkuprojekti luvassa , pitäisi nimittäin tehdä kikattava kakkiainen - kakku. Se hahmo on pikkumurun lemppari, jaksaa sitä tunnusmusiikkiakin kuunnella kerta toisensa jälkeen! :) 


     
     

    sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

    Mokkapalakääretorttu

    Mokkapalakääretorttuun sain idean Emerald City-blogista. Tein sen hieman eri reseptillä, koska jääkaapissa oli tuorejuustoa, joka piti käyttää pois. Nopea googlettelu ja päädyin tähän Yhteishyvän reseptiin. 

    Mokkapalakääretorttu
    Jos haluaa runsaammin täytettä niin  kannattaa tehdä se vaikka 1,5 kertaisena. Minusta tälläkin reseptillä oli hyvää, koska tuo kääretorttu oli niin pehmeää ja muhevaa. 

    Mokkapalakääretorttu

    4 kananmunaa
    1,5 dl sokeria
    1,5 dl perunajauhoja
    0,5 dl kaakaojauhetta
    2 tl leivinjauhetta
    Täyte ja kuorrustus:
    3 rkl kuumaa, vahvaa kahvia
    25 g sulatettua margariinia / voita
    2 rkl kaakaojauhetta
    2,5 dl tomusokeria
    2 tl vaniljasokeria
    200 g tuorejuustoa

    1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi ja sekoita munavaahtoon.

    2.  Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa 7–8 minuuttia.
    3.  Kumoa torttulevy puhtaalle, sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä. Irroita leivinpaperi. 
    4.  Sekoita kahvista, margariinista, siivilöidystä kaakaojauheesta, tomu- ja vaniljasokerista kuorrutus. 
    5.  Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon 1 dl kuorrutusta. Levitä täyte torttupohjalle ja kääri rullalle.
    6.  Levitä tortun päälle loppu kuorrute ja ripottele pinnalle nonparelleja.

    Kylläpä olikin maukasta! Kääretorttu on myös nopea tehdä, joten nopeallakin varoitusajalla saa kahvipöytään maisteltavaa. 

    Mokkapalakääretorttu
     Joissain kohdin kääretorttua oli hieman enemmänkin täytettä. Minusta tuo määrä oli ihan sopiva, mutta kannattaa tehdä isompi annos jos tykkää runsastäytteisistä kääretortuista.
     

    tiistai 14. maaliskuuta 2017

    After eight juustokakku

    Tämä on kyllä yksi parhaimmista juustokakuista. Ainakin minun mielestä. After eight - suklaasta tykkään kovasti, joten toki se maistuu juustokakkunakin.

    After eight juustokakku
    Tällä reseptillä tämän tein. Tällä kertaa 24 cm vuokaan eli ihan näillä reseptissä  olevilla määrillä.
    Laitan nyt tähänkin vielä ohjeen.

    After eight juustokakku  / 24 cm vuoka

    Pohja:
    300 g dominokeksejä
    100 g margariinia tai voita
    Täyte:
    5 liivatelehteä
    1/2 dl vaaleaa mehua
    2 dl vispikermaa
    200 g after eight suklaata sulatettuna
    2 dl rahkaa
    200 g maustamatonta tuorejuustoa
    2 kananmunan keltuaista
    2 kananmunan valkuaista

    1. Murenna keksi kaulimella. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle (24 - 26 cm)
    2. Pehmennä liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Puserra ne kuiviksi ja sulata mehuun. Sulata suklaat vesihauteessa tai mikrossa. Anna jäähtyä hieman.
    3. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset.
    4. Sekoita kulhossa tuorejuusto, maitorahka, keltuaiset, liivateseos ja sulatettu suklaa.
    5. Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa kuivalla vatkaimella kovaksi vaahdoksi.
    6. Lisää tuorejuustoseokseen ensin vatkattu kerma ja sitten valkuaisvaahto kevyesti sekoittaen.
    7. Kaada seos vuokaan ja jätä hyytymään kylmään seuraavaan päivään. Koristele.

    Käytin mehun tilalla valmista kaakaota. Vaaleaa mehua ei sattunut olemaan ja koska oli suklaakakku kyseessä, niin oletin kaakaon sopivan nesteeksi vallan mainiosti. Ja näin olikin.
    24 cm vuokaan tämä määrä oli minun mielestä ihan sopiva. Tulisi matalahko kakku jos tekee sen isompaan vuokaan.

    After eight juustokakku
    Nam nam!

    perjantai 10. maaliskuuta 2017

    Italialainen sitruuna -mantelikakku (gluteeniton)

    Löysin mahtavan ruotsalaisen ruokablogin , josta lähti ensimmäisenä testiin italialainen sitruuna-mantelikakku .
    Kakun nimeen voisi lisätä vielä valkosuklaan, koska sitäkin tähän tuli 200 g.
    Tämän kakun otin mukaan  kun menimme siskoni luo kyläilemään ja suurin osa tästä syötiin neljään pekkaan!

    sitruuna-mantelikakku
    Tämä oli todella hyvää! Ihanan sitruunainen ja mantelinen maku. Gluteenitontakin tämä oli, koska tähän käytettiin pelkästään mantelijauhoja. Tässä maistui mielestäni tasapainoisesti kaikki pääainekset eli manteli, sirtuuna ja valkosuklaa.

    Italialainen sitruuna-mantelikakku  24 cm vuoka

    300 g mantelijauhoja
    200 g valkosuklaata
    2 rkl maitoa
    180 g pehmeää voita
    130 g sokeria
    4 kananmunaa , keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
    3 sitruunan kuori raastettuna
    4 rkl sitruunamehua   ( laitoin vähän vähemmän)

    1. Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.
    2. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa.
    3. Vatkaa voi ja 100 g sokeria kuohkeaksi.
    4. Sekoita joukkoon maito, sitruunankuori, sitruunan mehu ja keltuaiset.
    5. Lisää taikinaan sen jälkeen mantelijauho ja sulatettu valkosuklaa, sekoita.
    6. Vatkaa erillisessä kulhossa valkuaiset. Vatkaa ne kovaksi vaahdoksi ja lisää sen jälkeen 30 g sokeria. Vatkaa vielä hetki.
    7. Kaada valkuaisvaahto taikinan  joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
    8. Kaada voideltuun vuokaan. Laita vuoan pohjalle mielellään leivinpaperia.
    9. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 40-45 minuuttia.

    Sitruunamehua  en laittanut ihan noin paljon. Myöskin sitruunakuorta laitoin vähemmän eli kahden sitruunan kuoren. Silti sitruuna maistui tässä kakussa hyvin. Mielestäni ihan sopivasti.
    Hurjan hyvää! Tätä teen kyllä toistekin.

     

    tiistai 7. maaliskuuta 2017

    DaCapo-banaanikakku

    DaCapo on aina ollut yksi suosikkisuklaistani. Kaikillehan se ei taida maistua rommin  maun takia. 
    Tuli sitten mieliteko tehdä kakkua, johon saisi laittaa tätä suklaata. Aiemminhan olen tehnyt pelkän DaCapo-kakun.
    Nyt halusin kokeilla yhdistää tähän kakkuun banaania ja löysinkin K-Ruoka sivuilta  hyvältä kuulostavan reseptin. 



     Kuten kuvastakin näkyy, niin tämä kakku oli tosi mehevää! Ja ihanan suklaista. Hupeni kohtalaisen nopeasti... 

    DaCapo-banaanikakku 

    2 (m.350 g) banaania
    1 pss ( 130 g) DaCapo bites
    100 g voita
    2 dl sokeria
    2 kananmunaa
    3 dl vehnäjauhoja
    1/2 dl kaakaojauhetta
    1 1/2 tl leivinjauhetta
    1 1/2 tl vanilliinisokeria

    1.  Survo kuoritut banaanit haarukalla. Hienonna suklaapalat veitsellä. 
    2.  Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat joukkoon yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos taikinan joukkoon. Kääntele lopuksi taikinan sekaan banaanit ja suklaarouhe. 
    3.  Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (tilavuus noin 1 l). Paista 175 asteisen uunin alatasolla 55-60 minuuttia. 

    K-Ruoka sivujen reseptissä oli kuorrutuskin , mutta minä en tehnyt, koska DaCapot loppuivat kesken. Ja tunnustan ettei niitä taikinaankaan mennyt koko pussillista, koska söin niitä vähäsen :) En vaan voinut olla syömättä, ovat minun mielestä niin hyviä.
    Kakku oli todella hyvää! Nams. 

    DaCapo-banaanikakku

    perjantai 3. maaliskuuta 2017

    Gluteeniton tonnikalapiirakka

    Suolaistakin tulee välillä leivottua vaikka jostain syystä kakkuja ja muita herkkuja tulee tehtyä useammin.
    Löysin tämän maukkaan tonnikalapiirakan ohjeen Mamma rimpuilee - blogista

    gluteeniton tonnikalapiirakka
    
    Sisko miehensä tuli käymään ja tämä löytyi kahvipöydästä. Oli hyvän makuista! Tässähän voisi joskus  vaikka tonnikalan korvata jollain muulla, lohella tai vaikka kanalla.

    Gluteeniton tonnikalapiirakka

    Pohja: 
    110 g voita
    2 dl hienoa gluteenitonta jauhoa
    2 rkl vettä
    1/2 dl maukasta juustoraastetta
    Muutama rouhaisu suolaa


    1. Nypi voi jauhoihin. 
    2. Lisää vesi, suola ja juustoraaste.
    3. Sekoita tasaiseksi ja painele rasvatun ja jauhotetun, pyöreän, halkaisijaltaan n. 25 cm vuoan pohjalle ja reunoille. 

    Täyte:
    1 prk kermaviiliä
    3 kananmunaa
    100 g fetaa
    1 prk tonnikalaa
    2 tomaattia
    1/2-1 dl  juustoraastetta
    Suolaa ja pippuria

    1. Sekoita kermaviili ja kananmunat yhteen ja lisää hieman suolaa ja pippuria. 
    2. Poista tomaateista siemenosa, jotta tomaatit ei vetistä piirakkaa. Pilko tomaatit.
    3. Laita pohjan päälle tonnikalat, tomaatit ja feta. Lisää kermaviili-munaseos. Ripottele päälle juustoraaste. 
    4. Paista alatasolla 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.
    Jos ei tarvitse olla gluteenitonta piirakkaa, niin onnistunee ihan normaaleillakin jauhoilla.

    gluteeniton tonnikalapiirakka