tiistai 24. kesäkuuta 2014

Pikku Myy kakku

Juhannusviikonloppuna sain tehdä pienelle 2-vuotiaalle Stinalle kakun. Ja hänelle toivottiin Pikku Myy kakkua. Olen kerran aikaisemminkin tehnyt sellaisen ja nämä muotokakut ovatkin aika hauskoja projekteja.

Pikku Myy kakku
Täytteenä kakussa oli mariannemoussee . Päällä on käytetty mustaa sokerimassaa, mansikan makuista kaulintamassaa sekoitettuna valkoisen kaulintamassan kanssa, ihonväristä kaulintamassaa  Myyn kasvoissa ja elintarvikevärejä. Mm. tätä pinkkiä väriä. Ja tätä punaista elintarvikeväriä lisäsin Pikku Myyn mekkoon, jotta siitä sai oikein kirkkaan punaisen.
Tuo mansikan makuinen kaulintamassa olikin mukavan makuista, siitä tykkäsivät sekä lapset että aikuiset. Se antoi kakulle kivan maun. Pelkkä tavallinen sokerimassa olisi ollut liian makeaa, tuo mansikan maku taittoi makeutta sopivasti.

Kakkua varten tein kaksi neljän kananmunan kääretorttupohjaa. Pikku Myyn hahmon piirsin vapaalla kädellä leivinpaperille.

 
Kun olin täyttänyt kakun (kasvojen kohdalla on hieman ylimmäräistä täytettä ja jämäpaloja kakkulevyistä), päällystin kakun Leivontafoorumin ohjeen mukaan tehdyllä marenkivoikreemillä.

 

 
Sen jälkeen päällystin Myyn pään ihonvärisellä massalla ja värjäsin osan massasta ruskeaksi. Siitä tein Myyn hiukset. Päällystin myös kädet ja jalat mustalla sokerimassalla.
Tosin seuraavassa vaiheessa hoksasin, että kädet ja jalat olisi kannattanut pitää tässä kohtaa irtonaisina ja päällystää ne erillisinä paloina. Kuin myös muu kakku, sen päällystäminen olisi ollut helpompaa ilman käsiä ja jalkoja.



 
Käsien päällystäminen kiinni muussa kakussa oli hieman hankalaa, kun massaa sai sovitella. Ensi kerralla tiedän senkin, kädet ja jalat irrallaan ja kiinnittää ne valmiiksi päällystettyinä kakkuun.  Jälki on siistimpää ja omat hermot säästyy :)

Hauska projekti kaikenkaikkiaan!

3 kommenttia: